Kesätyö prosessoijana

Työpäivät ovat vaihtelevia ja sisältävät sekä prosessinvalvontaa että käsillä tekemistä. Työtä tehdään osana tiimiä, ja moni kertookin mukavan työyhteisön olevan yksi parhaimpia puolia työssään.

Kiinnostaako työ Okmeticin tuotannossa Vantaan tehtaalla? Haemme tällä hetkellä useita uusia työntekijöitä kesätöihin tuotantoomme. Työskentely Okmeticin tuotannossa sisältää vaihtelevia ja monipuolisia työkokonaisuuksia prosessiteollisuudessa aina kiteenkasvatuksesta puhdastilatyöskentelyyn. Työ tuotannossa on pääasiassa keskeytymätöntä kolmivuorotyötä, suurin osa tiimeistä työskentelee 12h vuoroissa. 

Kokemus tuotanto- / vuorotyöstä on eduksi, mutta koulutamme sinut tehtävään. Koska kilpailukykymme perustuu tuotteiden erinomaiseen laatuun, toivomme huolellista otetta työhön ja tarkkaa ohjeiden noudattamista. Toivomme sinulta myös joustavuutta, yhteistyökykyä ja halua oman työn kehittämiseen sekä sujuvaa suomenkielen taitoa. Vuorotyömme edellyttää täysi-ikäisyyttä. 

Kesätyömme alkavat yleensä toukokuun alkupuolla ja jatkuvat elokuun loppuun. Vuoromallimme mahdollistaa hyvin opintojen loppuun saattamisen toukokuussa sekä pitkiä vapaita kesän aikana. Meillä on myös mahdollista jatkaa tuntitöissä kesätyön jälkeen.

Vuoromallimme ovat:

  • 8h vuoro = 2 aamuvuoroa (klo 7-15), 2 iltavuoroa (klo 15-23), 2 yövuoroa (klo 23-07), neljä vapaapäivää
  • 12h vuoro = 2 aamuvuoroa (klo 07-19), vapaapäivä, 2 yövuoroa (klo 19-07), viisi vapaapäivää

Jätä meille hakemuksesi ja CV:si täyttämällä oheinen hakulomake. Olemme yhteydessä, kun kutsumme hakijoita haastatteluun. 

Jäikö jokin asia mietityttämään? 

Ole meihin rohkeasti yhteydessä tai katso uratarinoistamme millaista meillä on työskennellä: https://ura.okmetic.com/departments/tuotanto

Okmetic on savuton työpaikka.

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Vantaa

Piitie 2
01510 Vantaa Ajo-ohjeet 09 502800

Miksi valita Okmetic?

Okmetic on ainutlaatuinen yhdistelmä kansainvälisyyttä, osaamista, yhteisöllisyyttä ja tekemisen meininkiä. Verkostoidu Okmeticin kanssa, jos haluat:

  • Mielenkiintoisia työmahdollisuuksia

    Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä kansainvälisillä markkinoilla toimivassa, vahvasti kasvavassa teknologiayhtiössä. Meillä on myös hyvät mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja uralla etenemiseen.

  • Yhteisöllisyyttä ja mukavia työkavereita

    Okmeticin valttikortteja ovat yhteisöllisyys ja hyvä tiimihenki läpi organisaation. Meillä viihdytään todella hyvin, sillä työsuhteiden kesto on keskimäärin yli 10 vuotta.

  • Työhyvinvointia ja joustoa

    Henkilöstömme käytössä on laajat työterveyspalvelut ja henkilöstön hyvinvointia edistetään erilaisten virkistystoiminnan aktiviteettien avulla. Olemme myös perheystävällinen työpaikka ja pyrimme helpottamaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.

Ihmiset ovat Okmeticin menestyksen takana

Okmeticin vuosikymmenien aikana hioutunut yrityskulttuuri pohjaa asiakaslähtöisyyteen ja yhteistyöhön sekä osaamiseen ja jatkuvaan parantamiseen. Okmetic on kehittänyt ainutlaatuisen teknologiaosaamisensa itse ja yhtiössä on aina oltu valmiita innovoimaan ja viemään liiketoimintaa seuraavalle tasolle. Uuden oppiminen, ongelmien ratkaisu sekä muuttuviin tilanteisiin sopeutuminen ovat luoneet organisaatioon vahvan uskon siitä, että osaamme vastata asiakkaiden tarpeisiin ja tulevaisuuden haasteisiin myös huomenna. 

Joko Okmetic on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@okmetic.com
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta