Tuotannon prosessoija

Oletko kiinnostunut prosessinohjauksesta korkean teknologian yrityksessä hyvässä porukassa?

Oletko kiinnostunut vaihtelevista työtehtävistä hyvässä porukassa? Etsimme prosessoijia piikiekkojen valmistukseen tehtaallemme Vantaalle. Emme edellytä aikaisempaa kokemusta puolijohdealalta vaan koulutamme sinut tehtävään. Okmeticilla on monien eri alojen osaajia ja työntekijät viihtyvät meillä pitkään.  

Jätä hakemuksesi jo nyt, haastattelemme tehtävään jatkuvasti henkilöitä.

Piikiekkotuotanto sisältää lukuisia erilaisia työskentelyalueita kiteenkasvatuksesta kiekkojen sahaukseen ja puhdastiloihin. Työpäivät ovat vaihtelevia ja työtehtävät monipuolisia. Sijaitsemme hyvien kulkuyhteyksien äärellä Kehä III:n kupeessa, Vantaan Koivuhaassa.

Työ tuotannossa on pääasiassa keskeytymätöntä vuorotyötä, jossa on pitkät vapaat. Suurin osa prosessoijista tekee työtä 12 tunnin vuoroissa. Kierto alkaa kahdella aamuvuorolla (klo 7-19), minkä jälkeen on vapaapäivä ennen kahta yövuoroa (klo 19-7). Lopuksi on viisi vapaapäivää. Osassa tuotantoa käytössä on kolmivuorojärjestelmä, mutta työntekijöiden omasta toiveesta on siirrytty yhä enemmän 12 tunnin järjestelmään. Vahva toiveemme on, että sinulla olisi jo kokemusta vuorotyön tekemisestä.

Asiakkaillamme on korkeat laatuvaatimukset, joten toivomme sinun omaavan huolellisen työotteen ja noudattavan tuotanto- ja työohjeita tarkasti. Lisäksi toivomme hyvää yhteistyökykyä ja halua kehittää omaa työtehtävääsi. Emme edellytä aikaisempaa kokemusta teollisuustyöstä, vaikka aikaisempi tuotantotyökokemus onkin eduksi. 

Palkkaus

Työntekijöiden palkka muodostuu tehtävän vaativuuden (TVR), henkilökohtaisen suoriutumisen (HKO) ja lähinnä vuorotyöstä johtuvien lisien perusteella. Omalla suoriutumisella pystyy vaikuttamaan henkilökohtaisen palkan osuuteen, mikä tuo 5-26 % lisää taulukkopalkkaan. Lisäksi meillä on käytössä Okmeticissa määritelty tuotantolisä, jota maksetaan tuotannollisten tavoitteiden toteutumisen perusteella. Tuotannon työntekijöiden palkka maksetaan kahdesti kuussa.


Menestyksen resepti

Okmetic on viime vuosina investoinut merkittävästi Vantaan tehtaaseen ja tulevaisuuden näkymät ovat positiiviset. Osaavat, sitoutuneet ja innostuneet ihmiset tekevät meistä ainutlaatuisen. Meillä on 500 ammattilaisen mukava työyhteisö, hyvät mahdollisuudet kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen. Perusasiat kuten oma ravintola, kilpailukykyiset henkilötöedut, työn ja vapaa-ajan tasapaino ja osaamisen kehittäminen ovat meillä kunnossa. Panostamme myös henkilöstön hyvinvointiin; meillä on mm. oma kuntosali ja aktiivista harrastus- ja virkistystoimintaa sekä kulttuuri- ja liikuntaetu. Vantaan tehtaamme on nykyään savuton työympäristö.

 

Haluatko kuulla lisää millaista on työskennellä piikiekkovalmistuksessa? 

Lisätietoa tehtävästä antaa työsuojelupäällikkö Juha Martikainen: p. +358 40 8478779, juha.martikainen(at)okmetic.com. Yhteydenotot puhelimitse arkisin klo 15-16 välillä.

 

Tutustu siihen millaista meillä on työskennellä:

 

 

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Vantaa

Piitie 2
01510 Vantaa Ajo-ohjeet 09 502800

Miksi valita Okmetic?

Okmetic on ainutlaatuinen yhdistelmä kansainvälisyyttä, osaamista, yhteisöllisyyttä ja tekemisen meininkiä. Verkostoidu Okmeticin kanssa, jos haluat:

  • Mielenkiintoisia työmahdollisuuksia

    Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä kansainvälisillä markkinoilla toimivassa, vahvasti kasvavassa teknologiayhtiössä. Meillä on myös hyvät mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja uralla etenemiseen.

  • Yhteisöllisyyttä ja mukavia työkavereita

    Okmeticin valttikortteja ovat yhteisöllisyys ja hyvä tiimihenki läpi organisaation. Meillä viihdytään todella hyvin, sillä työsuhteiden kesto on keskimäärin yli 10 vuotta.

  • Työhyvinvointia ja joustoa

    Henkilöstömme käytössä on laajat työterveyspalvelut ja henkilöstön hyvinvointia edistetään erilaisten virkistystoiminnan aktiviteettien avulla. Olemme myös perheystävällinen työpaikka ja pyrimme helpottamaan työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.

Ihmiset ovat Okmeticin menestyksen takana

Okmeticin vuosikymmenien aikana hioutunut yrityskulttuuri pohjaa asiakaslähtöisyyteen ja yhteistyöhön sekä osaamiseen ja jatkuvaan parantamiseen. Okmetic on kehittänyt ainutlaatuisen teknologiaosaamisensa itse ja yhtiössä on aina oltu valmiita innovoimaan ja viemään liiketoimintaa seuraavalle tasolle. Uuden oppiminen, ongelmien ratkaisu sekä muuttuviin tilanteisiin sopeutuminen ovat luoneet organisaatioon vahvan uskon siitä, että osaamme vastata asiakkaiden tarpeisiin ja tulevaisuuden haasteisiin myös huomenna. 

Joko Okmetic on työpaikkasi?

Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.

email
@okmetic.com
Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta